Yllätys!

Miksi ihminen ajattelee, että asioiden pitäisi mennä tietyllä tavalla elämässä?

Miksi harmistumme, kun asiat ei mene niin kuin on suunnitellut tai ajatellut?

Kannattaako elämää suunnitella? 

Yllätys! Elämä ei mennytkään niin kuin alunperin ajattelit. Jos yllätys on positiivinen, ei siinä mitään ihmeellistä ja lähdemme tätä yllätyksen luomaa polkua kohti. Mutta mitä jos yllätys on negatiivinen? Työpaikan menetys, sairaus, tapaturma, läheisen kuolema ja muut ei-ollenkaan-mukavat yllätykset. Mitä ihminen tekee? Tottakai ensimmäisenä tapahtuu musertuminen. Miksi minulle kävi näin? Ei elämän kuulunut mennä näin. Toisaalta kun miettii, kuka on sanonut miten elämän olisi pitänyt mennä? Aivan kuin tämä negatiivinen yllätys tulisi kuin salama kirkkaalta taivaalta ja sattui tosi huono tuuri. Onko se huonoa tuuria vai onko yllätys ollut jo pitkään suunniteltu tapahtuma, josta ihminen ei vaan itse tiedä mitään? Ihminen vaan on luonut oman kuvitelman elämänsä kulusta ja siksi yllättyy, kun jotain odottamatonta tapahtuu. Pitäisikö elämää suunnitella ollenkaan? Onko siinä järkeä, jos elämässä tapahtuu asioita, joita et osaa odottaa? Toisaalta haaveet ja unelmat motivoivat meitä jatkamaan elämää itselle miellyttävällä tavalla. Mutta jos me kuvittelemme elämän olevan aina unelmiemme täyttymystä ja ajattelemme, että elämä menisi juuri niitä polkuja, jota me itse olemme raivanneet, onko musertuminen negatiivisen yllätyksen kohdatessa liikaa henkiselle hyvinvoinnille? Vai osaako ihminen olla varautunut niihin epämiellyttäviin yllätyksiin? Sitten on taas niitä ihmisiä, jotka eivät unelmoi mistään, koska ajattelee sen olevan turhaa, koska elämä ei mene ikinä niin kuin suunnittelee vaan koko elämä on suoraan sanottuna paskaa. Sitten on ne kultaisen keskitien kulkijat, jotka luottavat siihen, että elämä kantaa vaikka mitä tulisi vastaan ja jaksavat unelmoida vaikka mistä. 

Luin Anthony De Mellon kirjan "Uudistuminen - löydä elämän syvempi merkitys", joka kertoi uudesta näkökulmasta, miten ihminen voisi elää elämää onnellisena vastoinkäymisistä huolimatta. Minulle uusi ajatusmaailma oli se, että ihminen luo itse negatiivisesta asiasta kaksinkertaisesti pahemman kuin mitä se onkaan murehtimalla ja suurentamalla asiaa. Periaatteessahan tämä ei ole uusi tieto, mutta se mikä kirjassa tuotiin hauskasti ilmi oli se, että ihminen ei halua voida paremmin, ihminen ei halua olla onnellinen. Hän haluaa vain pientä helpotusta elämään. Niin kuin kirjassa kerrottiin yhdysvaltalaisen merkittävimmän psykiatrin Eric Bernen ilmaisevan asian näin: Kuvittele asiakas, joka on likakaivossa nenäänsä myöden nestemäisessä ulosteessa. Hän menee lääkärin luo ja pyytää apua siihen, että ihmiset lakkaisivat läikyttelemästä. Myöskin kirjassa tehdään selväksi, että ihminen valitsisi onnellisuuden sijasta mitä tahansa muuta esim. kumppanin, tutkinnon, ihmisten arvostuksen jne. Pointti on se, ettei onnellisuus riipu muista ihmisistä tai omistamistasi asioista tai ylipäänsä mistään. Kirjassa käsiteltiin miestä, joka oli kuolemansairas eikä hänellä ollut paljonkaan elinaikaa jäljellä. Hän silti oli onnellisempi kuin monikaan meistä tavallisessa arjessa pyörivistä ihmisistä. Miksi? Koska hänen onnellisuutensa ei ollut riippuvainen mistään. Hän eli elämää, mikä hänellä sattui olemaan ja oli onnellinen. Itselle tämä ajatus tuntuu jollain tavalla loogiselta, mutta myöskin uskomattomalta. Kuitenkin kirjassa korostetaan, ettei onnellisuus tarkoita tunneköyhyyttä ja elämän epäkohtien huomiotta jättämistä. Tämän kirjan luettuani itselleni tuli olo, että haluan kokeilla pitääkö kirjan teoriat todella paikkansa. Tähän mennessä kaikki hyvin, joten jatkan harjoituksia ja ennen kaikkea unelmoimista.