Yksin kaiken keskellä

Miten voi olla kaiken keskellä yksin?

Onko yksinäisyys kansantauti?

Minne ovat kadonneet kyläyhteisöt?

Yksinäisyys. Sanana lohduton. Mitä yksinäisyys oikeastaan on? Ei se ole pelkästään sitä, että erakoidumme neljän seinän sisälle eikä ole ketään kelle puhua tai tehdä yhdessä mukavia asioita. Yksinäisyyttä voi tuntea, vaikka olisit ihmisten ympäröimänä. Olisit ihmisten kanssa tekemisissä, juttelisit hymyssä suin ja kaikki päällisin puolin vaikuttaa hyvältä. Kuitenkin yksinäisyys on tunne. Ei sillä ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa oletko oikeasti yksin elämässäsi. Se tunne saattaa tulla jostain todella kaukaa. Se, ettei sinua ole hyväksytty sellaisena kuin olet tai sinut on tyrmätty henkisesti taikka fyysisesti. Sinua ei ole välttämättä kuunneltu silloin kuin olisi ehkä pitänyt, olet joutunut kiusaamisen uhriksi tai kolmanneksi ylimääräiseksi pyöräksi, sinua on pidetty jonkinlaisena psykologina, mutta unohdettu että psykologinkin täytyy saada joskus purkaa tuntojaan taikka sinulta ei ole koskaan oltu kiinnostuneita kysymään "Mitä kuuluu?". Asiat, jotka jäävät kehoosi muistijäljiksi ja saattavat aiheuttaa yksinäisyyden tunteen. Yksinäisyyttä kokee ikään, sukupuoleen tai ammattiin katsomatta liian moni ihminen. Voisi sanoa, että yksinäisyys on jonkinlainen kansantauti maailmalla.

Yksinäisyys voi olla kuitenkin myös haluttu olotila. Silloin ei ole tunne siitä, että on yksinäinen vaan on tarve saada olla yksin. Silloin sinulla on rauhallinen ja helpottunut tunne sisälläsi siitä, ettei sinun tarvitse olla koko ajan saatavilla. Yksin voit olla juuri sellainen kuin haluat eikä kukaan muu tuomitse sinua sen takia, ettei sinua ymmärretä oikealla tavalla. Ainut syyllistäjä ja väärinymmärtäjä voit olla sinä itse. Jokaisella ihmisellä on oma tarve yksin olemisesta. Toiset eivät välttämättä tarvitse yksinoloa juuri ollenkaan ja toiset taas mieluummin olisivat vain yksin eikä muiden ihmisten kanssa.   

Olen joskus miettinyt, minne katosivat kyläyhteisöt. Tiedän, että edelleen jossain on tiiviitäkin kyläyhteisöjä, mutta vähenemään päin kyläyhteisöt ovat nykyään. Naapuriamme emme kovin hyvin tunne emmekä ainakaan kovin helposti tarjoa apuamme, vaikka näkisimme toisen olevan pulassa. Johtuuko se itsemme suojelemisesta vai luottamuksen puutteesta? Onko tuttu termi "kiire" tämän asian takana? Nämäkin asiat vaikuttavat varmasti yksinäisyyden lisääntymiseen. Ennen kyläyhteisöissä pidettiin toisistamme huolta, vietettiin aikaa yhdessä ja autettiin toisiamme parhaamme mukaan esim. järjestämällä talkoot. 

Olemme sisältä sirpaleina ja parhaamme mukaan yritämme koota palaset yhteen ja yritämme tulla hyväksytyiksi ja haluaisimme kelvata maailmalle. Kuitenkin yksikin katse, sana, teko, ele tai tekemättömyys ja sanomattomuus saattaa laukaista tunteen, ettemme kelpaa ja yksinäisyys laskeutuu mustana verhona päällemme, ihmisten keskellä.