Erityisherkkyys on voimavara

Miten erityisherkkä selviää nykymaailmassa?
Tunnistetaanko erityisherkän vahvuudet?
Uskaltaako erityisherkkä elää itselle sopivaa elämää?

Pienestä asti olen ihmetellyt, miksi koen olevani erilainen kuin muut: innostun pienistä asioista, näen kauneutta missä tahansa ja koska tahansa, aistin tunnetiloja herkästi, minulla on vahva intuitio, murehdin paljon, liikutun helposti, minulla on vilkas mielikuvitus, olen luova jne. Viimeisen vuoden aikana olen alkanut harrastamaan itsetutkiskelua ja olen vihdoin tajunnut olevani erityisherkkä ihminen. Kaikki äskeiset kuvaukset ovat erityisherkän ominaisuuksia. Tämän tiedon myötä uusi maailma avautui. Palaset alkoivat loksahdella paikalleen. Jos en tätä tietoa olisi löytänyt, olisin luullut minussa olevan jotain vikaa. Miksi herkkyyttä pidetään heikkoutena? Mitä se tekisikään tälle yhteiskunnalle, jos itkisimme avoimemmin ilosta taikka surusta?

Nykymaailman työmoraali on todella raadollinen erityisherkille ihmisille ja toki myös muillekin. Enemmän pitäisi tehdä lyhyellä aikataululla. Monilahjakkuus, sosiaalisuus ja tehokkuus ovat tämän päivän teemasanat. Siinä onkin erityisherkälle paljon sulateltavaa. Erityisherkkä kokee aistiärsykkeet ja tunnelmat huomattavasti herkemmin, mitä ei-erityisherkkä. Tämä tarkoittaa sitä, että sama työ saattaa kuormittaa erityisherkkää huomattavasti enemmän kuin ei-erityistyisherkkää. Silti kaikkien työntekijöiden pitäisi pystyä samalla tahdilla tekemään töitä ja kestää sama kuormittavuus. Mahdoton tehtävä.

Silti erityisherkällä olisi paljon sellaisia ominaisuuksia, mitkä kannattaisi huomioida mm. luovuus, empatiakyky, tunnollisuus ja herkkyys havainnoida asioita. Tällä nykyvauhdilla on mahdotonta huomata kenenkään erityisosaamisia ja hyödyntää niitä oikealla tavalla. Tästä kaikesta seuraa usein uupumista taikka burnout. Valitettavasti.

Uskaltaako kuitenkaan tässä nykymaailmassa elää sellaista elämää, kuin itse haluaisi? Uskaltaisiko tehdä vähemmän töitä? Vai saako heti arvostelua siitä, kuinka työtä pitäisi tehdä vaikka henkensä uhalla? Jos tarvitsisi palautuakseen kaikista aistiärsykkeistä enemmän yksinoloa, kysytäänkö heti "oletko masentunut?". Tietenkään ei saisi kuunnella muiden sanomisia ja arvosteluja, mutta varsinkin erityisherkkä saattaa ottaa kaikki tällaiset palautteet itseensä ja kokee, että minussa on jotain vinksallaan eikä näin kuuluisi tehdä taikka ajatella.

Mitä jos vihdoinkin uskottaisiin, ettei herkkyys ole heikkoutta? Eikä herkkyys ole mikään vika? Jospa lakattaisiin arvostelemasta herkkyyttä ja jokainen saisi olla vapaasti sellainen kuin on. Mitä muut ovat sanomaan mikä on oikea ja väärä tapa reagoida asioihin ja elämään?