Auta särkyvää mieltä!

Miksi heikkoutta pelätään?
Onko vahvuus mielen turvamuuri?
Miksi on vaikeaa pyytää apua?
Onko rohkeutta ottaa vastaan toisen särkynyt mieli?

Kaikilla meillä on joskus ollut heikko mieli. Sen voi aiheuttaa esim. läheisen kuolema, ihmissuhteiden rikkoutuminen, vaikea elämäntilanne tai sairaus. Silloin tarvitsemme apua ja tukea vaikeassa tilanteessa. Apua ei ole kuitenkaan helppoa pyytää. Miksi? Pelkäämmekö näyttää heikkouttamme? Pelkäämmekö ettei kukaan voi ymmärtää omaa tilannettamme? Ei pelkomme ole aivan turhaa. Aina on vahvuutta pidetty ihmisen parhaana ominaisuutena ja sitä on vain arvostettu. Täytyy olla aika paljon rohkeutta näyttää olevansa heikko vaikka monet ovat varmasti kokeneet samankaltaisen tilanteen. Onko kuitenkaan ongelma siinä, että särkynyt ihminen vain luulee, ettei saisi tukea ja ymmärrystä vai voiko ongelma olla myös vastaanottajassa?

Miksi joillekin on hankalaa kuunnella toisen murheita ja auttaa? Ehkä syy on oma särkynyt mieli, joka on padottu syvälle itseensä. Hänelle voi olla vaikeaa näyttää omia tunteitaan ja haavojaan ja sen takia haluaisi ne piilottaa. Silloin kun toinen tulee pyytämään apua, voi olla että nämä piilotetut tunteet yrittävät tulla näkyviin vastaanottajassa ja silloin pyrkii tekemään kaikkensa ettei vaan särkynyt mieli pääse valloilleen. Jopa sen uhalla, että toinen jää ilman tukea ja vastaanottaja saattaa toiminnallaan aiheuttaa kuilun ja huonontaa suhdettaan tukea tarvitsevaan. Tässä kohtaa joku voisi ajatella, että meillähän on ammattiauttajia joille voi puhua. Mene sinne puhumaan. Yleensä tällaiselle auttajalle mennään puhumaan vasta siinä kohtaa, kun tilanne on täysin mahdoton ja tuntuu ettei mikään muu auta taikka kokee, ettei läheisille pysty puhumaan. Sitä en tarkoita etteikö ammattiauttajalle voisi mennä puhumaan, mutta ihmettelen miten ollaan päädytty tilanteeseen, että tarvitaan ulkopuolinen auttamaan ja tukemaan hädässä olevaa maksua vastaan? Ja vielä jonoiksi asti että aikoja on jopa mahdotonta saada?

Yksi vanhan kansan neuvo, jota vieläkin kuulee on "Tee töitä, niin huolet ja murheet unohtuu". Onko asia näin? Eikö silloin ihminen sysää huolet sisälleen niin, ettei niitä tarvitsisi koskaan käsitellä? Sitten jossain kohtaa elämää kaikki käsittelemättömät asiat purkautuu isona vyörynä ulos esim. mielisairautena tai tekona joka voi olla haitaksi itselle taikka muille. Vai sanotaanko näin siksi, ettei pysty taikka osaa auttaa? Oli asia miten tahansa, unohtaminen ei ole ratkaisu. Sillä vain sysätään ongelmaa tulevaisuuteen odottamaan. Kaikilla on tietenkin omat tavat selviytyä erilaisista tilanteista, mutta ilman tukea ja apua se on erittäin vaikeaa.