Epäonnistumisen pelko

Miksi pelkäämme epäonnistua?
Onko kasvojen menettäminen pahin asia, mitä itselleen voi tapahtua?
Oppiiko ihminen ilman epäonnistumisia?

Mitä teet kun epäonnistut? Vajoatko maan uumeniin, etkä koska sieltä nouse? Selitteletkö? Syytätkö ulkopuolisia epäonnistumisestasi? Lasketko siitä leikkiä? Vedätkö läskiksi? Päätätkö, ettet ikinä ota enää riskejä? Opitko virheistäsi ja teet toisit taikka harjoittelet enemmän?

On erilaisia tapoja suhtautua epäonnistumisiin. Toiset rankaisee itseään, toiset syyttelee muita ja loput toteaa, että näin meni tällä kertaa. Pitääkö epäonnistumista pelätä? Mitä siitä seuraa? Tottakai joistain epäonnistumisista voi seurata kuolettaviakin asioita esim. lääkärin tekemä virhe saattaa aiheuttaa potilaan kuoleman taikka pahan vaurion potilaaseen. Kuitenkin sairaaloissa työskentelevät hoitajat, lääkärit ja kätilöt päivästä toiseen silti yrittävät ja pelastavat monia ihmisiä senkin uhalla, että tapahtuu virheitä ja osa potilaista kuolee. On myös kulttuurillisia eroja. Joissain maissa epäonnistumisista seuraa julkinen häväistys esim. oman kuvan näkyminen isoilla screeneillä keskellä kaupunkia, jossa kerrotaan, millä tavalla kyseinen henkilö on epäonnistunut.

On epäonnistumisia, joita ei voi koskaan antaa anteeksi itselleen tai toisille. Mutta kun oikein miettii, sellaisia mokia ei tule kovinkaan usein vaan lähinnä epäonnistumiset ovat paljon pienempiä ja anteeksiannettavia, mutta silti pelkäämme niitä esim. esiintyessään mokaaminen, töissä tapahtunut virhe, julkisilla paikoilla itsensä tai muiden nolaaminen jne. Ne tuntuvat paljon isommilta asioilta, mitä todellisuudessa ovatkaan. Mutta jos emme pelkäisi ollenkaan, ihminen ottaisi uhkarohkeitakin riskiä ilman ajatusta siitä, mitä siitä voisi seurata. Onko meillä kuitenkin hyvä syy pelätä?

Toisaalta, jos emme koskaan epäonnistuisi, millaista se olisi? Ihminen ei ottaisi minkäänlaisia riskejä, edes niitä pieniä ja luultavasti olisimme aika päiviä hävinneet koko elämän kiertokulusta. Riskien ottaminen epäonnistumisenkin uhalla on pakollista, että ihminen selviytyy. Miksi emme siis ottaisi riskejä myös niissä asioissa, joista nautimme ja jonka takia jaksamme selviytyä päivästä toiseen? Ilman riskejä emme voisi tehdä mitään eikä meillä olisi mitään. Kukaan ei olisi koskaan rakentanut taloa, kukaan ei olisi opetellut mitään uutta, kukaan ei olisi keksinyt mitään eikä kukaan olisi saanut elämänkumppania rinnalleen. Kaikissa on epäonnistumisen riski, mutta miksi kuitenkin jättäisimme sen askeleen ottamatta?